Sushi saattaa olla ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, kun ajatellaan japanilaista ruokaa. Vaikka sushi onkin hyvää, se on vain pieni osa Japanin monipuolista ruokakulttuuria, johon kuuluu paljon eri ruokia ja upeita makuja. Kokeile siis rohkeasti muitakin japanilaisia ruokia!
Japanilainen makupaletti on hillitty ja siinä on tärkeää, että ainesosien oma hienostunut maku pääsee esille. Tavanomainen japanilainen ateria koostuu esimerkiksi riisistä, misokeitosta sekä kalasta, lihasta tai tofusta. Ruokajuomana on usein vihreä tee.
Umami on osa japanilaista makumaailmaa
Umami on viides perusmaku, joka on hyvin tyypillinen osa japanilaista ruokaa. Umamin maku täydentää ja tasapainottaa useiden muiden ruokien aromia ja tuo niihin uniikin sävyn. Japanilaisessa ruuassa umamin maku on usein peräisin soijakastikkeesta, merilevästä tai sienistä.
Vuodenajat värittävät japanilaista keittiötä
Vuodenajat näkyvät japanilaisessa ruuassa sesonkiajatteluna: ruokalajeihin valitaan aina kunkin vuodenajan parhaat kasvikset. Annokset usein myös koristellaan kauden kauneimmilla yrteillä, kukilla tai taidokkaasti leikatuilla kasviksilla. Ensi kerralla, kun tulet Momotokoon, kiinnitä erityistä huomiota ruuan asetteluun ja koristeluun. Saatat yllättyä hienovaraisista yksityiskohdista!
Washoku – japanilainen ruokakulttuuri
Perinteinen japanilainen ruokakulttuuri, eli washoku on tasapainoinen yhdistelmä ruokalajeja, ruuan valmistusta, parhaita raaka-aineita, kaunista esillepanoa ja ravitsevuutta. Washoku ilmentää ihanteellisesti japanilaista kulttuuria, jossa harmonian, luonnon ja kauneuden kunnioitus lävistävät koko mielenmaiseman. Washoku on myös osa UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön luetteloa.
Japanilaisia ruokia
Donburi on japanilainen ruoka, jossa kulhoon asetellun riisipedin päälle on nosteltu erilaisia kasviksia, sieniä, lihaa tai kalaa ja joka viimeistellään maukkaalla kastikkeella. Donburista on lukuisia erilaisia variaatioita ja käytännössä sen voi täyttää millä tahansa lisäkkeellä.
Ramen eli nuudelikeitto on tullut Japaniin Kiinasta. Pitkään haudutettu herkullinen liemi lämmittää varsinkin kylminä vuodenaikoina. Ramenissa käytetään perinteisesti käsintehtyjä ohuita vehnänuudeleita, joiden päälle asetellaan lihaa, kasviksia, kananmunaa tai esimerkiksi tofua.
Yakitori tarkoittaa japanilaista grillattua kanavarrasta, joka on maustettu suolaisen makealla tare-kastikkeella. Japanissa yakitoreja myydään usein katuruokakojuissa ja ne kuuluvat myös monen izakayan, japanilaisen pubin, ruokalistaan.
Tervetuloa Momotokoon tutustumaan japanilaisiin makuihin! Itadakimasu!